Menen tapaamaan sisäistä lastani. Otamme toisiamme kädestä, syleilemme toisiamme. Hän johdattaa minut tiettyyn paikkaan. Kiviä, värikkäitä, loistavia kiviä.

”Näetkö, jokainen kivi loistasa omaa valoaan. Ota yksi käteesi.”

Ja se kivi loistaa suunnattoman vahvaa valoa.

”Minä pystyn menemään kiven sisään. Ja kivi on valtavan iso ja minä olen pieni. Ja voin asetella kivet eri kuvioiksi, joiksi kivet haluavat tulla asetetuiksi. Ja jokainen kuvio kertoo jotain. Ja minä istun kivien ääressä ja katson heitä. Sillä he ovat he, olentoja, joilla on tietoisuus. He ovat tietoisuuden ilmentymiä. Kun asettelen kiviä tiettyyn järjestykseen, minä tavallaan toimin yhteydessä heihin. Meidän mielemme toimivat yhdessä. Tai ehkä on vain yksi mieli, ja se asettelee kivet siihen kuvioon kuin on silloin tarpeen. He elävät ja minä toteutan tuon tarpeen. Ja tarkoitus olisi nähdä ja ymmärtää mitä kivet kertovat.”

Ja vähän myöhemmin lähettäessäni valoa, koin että tuo lapsi oli yhteydessä maailmankaikkeuteen. Hän istuu kiviensä kanssa, ja on vain hän, tietoisuus, joka katselee kivien liikettä.