Pudonneet syyslehdet kirjovat kasvihuoneen kattoa. Vettä ripottelee hiljakseen märistä puista kattoon. Orava kulkee ohi, ei onneksi tule kasvihuoneeseen.

”S., voinko häiritä? Miten voitte?”

”Nyt odotamme ja toivomme, ettei tapahdu mitään ikäviä asioita. Toivomme rauhan aikaa tähän puutarhaan ja muualle. Jotta voisimme kerätä voimia. Tämän vuodenajan tarkoitus on kerätä voimia. Levätä enemmän. Se on luonnon tarkoitus täällä pohjolassa.”

”Juuri siitä halusinkin kysyä. Pudonneista lehdistä maassa.”

”Tämä on mielenkiintoista”, hän virkistyy. ”Me rakastamme pudonneita lehtiä, sitä kuinka ne levittäytyvät suojaamaan maata kuin peite. Ne ovat siunaus maalle ja kaikille olennoille. Isot vaahteranlehdet varsinkin. Ne ovat suojelevia kämmeniä maan pinnalla. Ja pienet olennot voivat levätä niiden alla. Myös me. Olennot rakentavat tunneleitaan niiden alle maahan ja hyönteiset piileksivät, kunnes tulee jälleen kevät. Linnut kaivelevat lehtiä ja löytävät syötävää niiden alta. Huomaat, kuinka onnellinen olen lehdistä meidän kaikkien puolesta. Ne kuuluvat luonnon kiertoon. Niin on aina ollut. Ei kuulu ottaa pudonneita lehtiä pois maasta – se jättää maan ja sen olennot suojattomiksi. Lehdet ovat siunaus maalle, kasveille, puiden juurille, siemenille, eläimille. Meille ne ovat jumalattaren lahja maalle. Siten luonto toimii, antaen, toisiaan tukien. Ei ota antamatta.”